|
Näin se vaan menee. Aika. Tämän blogiin kirjoittamisen kanssa on vähän sama juttu kuin koirien punkkisuojauksenkin.
Joku voisi sanoa, että sama juttu näyttää olevan Siirin turkin hoidonkin kanssa, mutta se ei ihan pidä paikkaansa. Kyllä Siiriä harjataan ja kammataan, joskus jopa päivittäin. Niin, siis yhtenä iltana Siiriä rapsutellessani löysin Siirin kainalosta punkin. Kumma juttu. Eihän niitä punkkeja aiemmin ole löytynyt, kun on vasta laitettu punkkisuoja. Vilkaisu kalenteriin paljasti, että aikaa edellisestä litkun laitosta oli kulunut reilu viisi viikkoa.
Tänä (tänäkin) kesänä on saanut nauttia vaihtelevista säistä. Ensin on hellettä ja parin päivän päästä aamuinen lämpötila kutakuinkin +2 astetta, siis saman verran kuin nykyisinä leutoina talvina. Sinnikkäästi vaan pitää laittaa sandaalit jalkaan, koska nythän on kesä. Ei saisi sanoa, mutta minulle passaa oikein mainiosti ne vähän viileämmätkin kelit. Yhtenäkin päivänä, kun koko päivän satoi vettä ja lämpöä oli ehkä 10 astetta, minusta oli oikein ihanaa. Tyttöjen kanssa metsään lähtiessä sai laittaa päälleen ne koiravaatteet. Vettä ja likaa hylkivät housut ja takin. Kunnolliset kengät eikä mitään sandaaleita. Yrittäkööt vaan paarmat, itikat ja punkit hyökkäillä. Oli ihana kävellä metsässä koirien kanssa pienessä sateessa. Metsässä on sateella jotenkin ihana tuoksu. Ja hiljaisuus. Tyyneys. Koiratkin nauttivat kun ei ole liian kuuma. Toisaalta en tiedä, mikä on liian kuumaa Siirille. Jos Siiri normaalisti käy kysymässä noin 3 minuutin välein: mitä tehdään?, minne mennään?, miksei mitään tapahdu?, niin helteellä aika pitenee ehkä noin 5 minuuttiin. Yhtenä helteisenä päivänä tosin pääsin livahtamaan Siirin ohitse pihan poikki autolle ja takaisin Siirin reagoimatta. Yleensähän on niin, että heti kun auton ovi aukeaa, autossa istuu samassa silmänräpäyksessä ainakin yksi innokas matkustaja. Alma osaa ottaa lunkisti helteillä, eikä turhia hötkyile. Siiri vaatii metsälenkkejä päivittäin, oli lämpötila mikä hyvänsä. Jossain vaiheessa kummastelin sitä, että Alma ei enää ui. Vielä mitä. Kyllähän Alma ui. Samanlaista kuviouintia Alma harrastaa kuin aina ennenkin. Mutta ei toki missä tahansa seurassa. Kuka sitä nyt koirien kanssa uisi? Esimerkiksi Siirin? Ei meidän perheessä muitakaan vapaaehtoisia ole Siirin kanssa uimaan. Siirillä on niin mahdoton pelastusvietti, että jos joku haluaa rauhassa uida, on Siiri pakko laittaa kiinni.
Ihana Lilo-tyttö oli meillä kesäkuussa kesäleirillä. Oli aivan ihanaa nähdä, miten hieno leo Lilosta on perheensä parissa kasvanut. Lilo on rohkea, temperamentiltaan sopivan vilkas ja ihanaluonteinen tyttö. Kauniskin. Etukäteen minulla oli vähän perhosia vatsassa. Uskallanko pitää Liloa vapaana metsälenkeillä? Miten Alma ja Lilo tulevat toimeen? Aivan suotta etukäteen murehdin. Metsässä Lilo juoksi häntä suorana, mutta tuli kutsuttaessa luokse. Lilo nauttii uimisesta suunnattomasti. Lilo vaan ui ja ui. Kun sitten luulet, että nyt Lilollekin varmaan jo uinti riittää ja tyttö vihdoinkin tulee rantaan, Lilo kääntyy uudelle uintilenkille. Sisarukset Lilo ja Siiri ovat vallan mainioita yhdessä. Vauhtia ja touhua riittää. Oli ihana katsella näiden siskosten menoa. Alma ei aluksi suuremmin riemastunut Lilon tulosta. Tätä kaksikkoa piti aluksi pitää vähän silmällä. Sitten Alma huomasi järjestelyn kaikki hyvät puolet. Alma sai nauttia vapaudesta kun Siiri ja Lilo olivat välillä teljettyinä tarhaan. Alma nautti tästä erityishuomiosta suunnattomasti. Alma aivan huokui luonteelleen ominaista rauhallisuutta ja tyyneyttä, kun sai olla meidän kanssa ilman Siiriä ja Siirin jatkuvaa sähläystä. Ihan ymmärrettävää. Almahan oli meidän ainoa, jakamatonta huomiota saava koira 3.5 vuoden ajan ennen Siirin syntymää. Muutaman päivän kuluttua Alma suhtautui Lilo-tyttäreensä jo aivan ystävällisesti. Olin kyllä Almalle kertonutkin, että Lilo ei tullut jäädäkseen, vaan vain kylään. Noin viikon kuluttua Lilo haettiin kesäleiriltä kotiin puhtaiden valkoisten lakanoiden väliin. No, jos ei väliin, niin ainakin lähettyville. Lilolle kiitos vierailusta! Alman ja Siirin leiri jatkuu….
Siirin kanssa käytiin Laukaan näyttelyssä 12.7. Kolmen yövuoron jälkeen. Minullahan nämä kolme vuorokautta menevät yöt valvoessa ja päivät yritän jotenkin nukkua. Joskus uni ei vaan tule, vaikka on kuinka väsynyt. Sitä herää parin tunnin nukkumisen jälkeen ja yrittää keinolla millä hyvänsä saada jossain vaiheessa nukuttua. Viimeisen yövuoron jälkeen päivä menee siinä, että yrittää jollakin keinolla pysyä hereillä iltaan asti ja sitten nukkua kunnon yöunet päästäkseen normaaliin rytmiin. Niin. Lauantaiaamuna lopetin yöt ja yritin selvitä iltaan asti. Joskus illalla havahduin siihen, että seuraavana päivänä pitäisi Siirin kanssa lähteä näyttelyyn. Pitääkö Siiri pestä? Tuunata? Kun minä olin ollut yöt töissä ja päivät nukkumassa, tai haahuilemassa ympäriinsä puolitiedottomassa tilassa, Siiri oli viettänyt normaalia maalaiskoiran elämää. Nauttinut vilvoittavasta kesäsateesta, etsinyt myyriä pellolta, käynyt uimassa x kertaa päivässä, juoksennellut pusikoissa, viis takiaisista ja risuista. Sykeröllä oli sekä housut että häntä. Kunnolla ei enää ehtinyt turkkia selvitellä. Ei kun nopea harjaus ja toive, että tuomari ei tutki pintaa syvemmältä. Tutkihan se. Koskaan aikaisemmin minun kohdalle ei ole osunut tuomaria, joka todellakin tunnustelee housukarvat pohjaa myöten. Tuomarina oli Lena Danker. Tokihan partiskasvattaja osaa turkin kuntoa katsoa hieman pintaa syvemmältä. Tuomari käsitteli koiria todella lempeästi ja kauniisti. Tuomari suukotteli melkein jokaista koiraa. Siiriä ei suukoteltu, kun Siirille on ilmestynyt syylä alahuuleen. Sekin vielä. Tuomari oli vihainen. Ei Siirille, vaan minulle. Hyvä koira, mutta omistaja on tollo. Ei hän minua tolloksi sanonut, mutta varmastikin sitä tarkoitti. Ihan syystä. Sanoi, että Siirin turkki ei todellakaan ole näyttelykunnossa, koska housut ja häntä ovat takussa, ja siitä syystä tänään pukkaa sinistä nauhaa. NOLOA. ÄÄRIMMÄISEN NOLOA. Kun näin julkisesti hölmöytensä tunnustaa, ei ehkä tarvitse mitään muuta rangaistusta. Jos jossain meidät näette, saa ihan vapaasti sormellakin osoitella. Minua. Siirin arvostelu, surkealla ruotsinkielen taidollani käännettynä, menee kutakuinkin näin: 21 kuukauden ikäinen narttu jonka toivoisin hieman raajakkaammaksi. Kaunislinjainen pää. Hyvä maski. Oikea purenta. Hyvinkulmautunut. Hyvä selkä. Hieman jyrkkä risti. Sopiva luusto. Liikkuu riittävällä askeleella mutta löysin kyynärpäin ja hieman ahtaasti takaa. Valitettavasti housukarvat ja häntä takuissa, jotka pitää harjata pois, sen vuoksi tämänpäiväinen palkinto.
Siirin housujen selvitys on hirvittävän työlästä, ja Siirin kärsivällisyys rajallista. Kyllä Almankin turkkiin takkuja tulee, mutta ne lähtevät kun vetäisee kerran kammalla läpi. Niinpä näyttelyä seuraavana päivänä otin käteeni en kampaa, vaan sakset. Takut lähti, mutta niin lähti housutkin. Toisaalta tämä shortsimalli sopii Siirin kesälookiin, kun ei noita karvoja ole paljon muuallakaan. Mainonnan uhrina ostin vielä Agrimarketista hevosille tarkoitettua, hajusteetonta vehnänalkiopohjaista hoitoainetta. Joskus olen Siirille laittanut pesun jälkeen jotain hoitoainetta, mutta Siiri on kovin kiusaantunut jos hoitoaine on hajustettua. Kerran taisin hätäpäissäni laittaa jopa tyttären mansikan tuoksuista selvitysainetta. Se ei ollut Siirin makuun, vaikka mansikoista muuten tykkääkin.
Shortsien lisäksi Siiri on saanut muutakin uutta kesälookia:
Juu, Siiri on saikulla. Yhtenä aamuna Siiri oli kolmejalkainen. Nopeasti katsottuna ja tunnusteltuna kipukohta ja turvotus löytyi tassusta, IV-varpaasta. Anturassa ei näkynyt mitään reikää tai haavaa, joten liekö ihan varvasmurtuma. Ei kun röntgeniin. Kuvissa ei ollut murtumaa, joten jonkinlainen varvasnivelen nyrjähdys lienee kyseessä. Parantumisen varmistamiseksi jalka lastoitettiin ja paketoitiin kunnolla. Lääkäri ohjeisti Siiriä lepäämään. Käymään ulkona vain tarpeillaan ja sitten takaisin sisälle köllöttelemään. Siis Siiriä. Sanoin lääkärille, että jos Siiri pitää saada lepäämään, pitää kyllä kirjoittaa resepti Diapamia. Ei kirjoittanut. Kipulääkettä kirjoitettiin, mutta Siiri ei näytä olevan sen tarpeessa. Mamman kanssa pitäisi vaan leikkiä ja koikkelehtia myyräjahdissa vaikka sitten kolmejalkaisena.
Olen ilmoittanut Siirin Mikkelin ja Suonenjoen näyttelyihin. Siinä on meidän kesän näyttelyt. Katsotaan nyt, miten Siirin tassu paranee, ja viitsiikö Siiriä shorteissa viedä näihinkään.
Näyttelyistä tärkeämpiin asioihin. Olen kovin kiinnostunut MH-luonnekuvauksesta. Jotenkin tuntuu, että se olisi oikein sopiva vähän keskenkasvuisellekin koiralle, ennen luonnetestiä. Siirille olen yrittänyt saada paikkaa luonnekuvaukseen pitkin kesää. Niitähän järjestetään vielä vähän. Luonnetestejä taas on nykyisin todella paljon. Jokaisessa kylässä järjestetään monta luonnetestiä vuodessa. Ainakaan luonnetestien määrästä ei kenenkään osallistumisen pitäisi olla kiinni. Minäkin olen saanut kolme koiraa luonnetestiin parilla puhelinsoitolla, ja vielä kohtuullisen matkan päähän. Siirillä on nyt varapaikka elokuussa luonnekuvaukseen. Luonnekuvauksen järjestää Beauceron-yhdistys ja etusijalla ovat tietenkin Beauceronit. Jos Beauceronit eivät osoita viime hetkellä kiinnostusta kuvaukseen, Siiri mahtuu mukaan. Vaikka yleensä toivon, että koirien luonteita testattaisiin ja tutkittaisiin enemmän, niin nyt itsekkäästi toivon, että beauceron-väki ei ole kovin aktiivista.
Tärkeistä asioista iloisiin asioihin. Siis oikeasti iloisiin asioihin. Ihan tosi iloisiin asioihin. Alman sulho Luke saa jälkikasvua kauniin Sannin (Rekileijonan Baro’s Anni) kanssa. Olen todella iloinen Luken, ja Luken perheen puolesta. Onnittelut myös Sannille perheineen! Hieno pari. Almalle en näitä uutisia tohdi kertoa. Enkä oikein Siirillekään, kun Siirikin taitaa olla vähän ihastunut Lukeen. Tulevan isukin kuulumisia voi lukea Luken kotisivuilta:
|
