|
Meillä Alman paikka näyttää olevan kuistin alla ja Siirin paikka on portaiden alla. Ja Siiri ei missään tapauksessa saa mennä Alman paikalle, siitä Alma ei tykkää. Talon rakennusvaiheessa on sattunut iso moka. Kukaan ei ole hoksannut jättää talon alle leonbergin mentävää koloa.
Niinpä Alman ja Siirin täytyy päivittäin kaivaa omat kuopat kuistin ja portaiden alle. Meidän taas pitää päivittäin täyttää kuopat. Sen takia lapion paikka on meillä talon seinustalla. Lapio on hyvä olla käden ulottuvilla myös siksi, että koirien turkissaan sisälle tuomat multakasat saa näppärästi lapioitua ulos.
Siirin paikka MH-luonnekuvaukseen varmistui! Mikä mukavinta, samaan luonnekuvaukseen osallistuu myös toinen jellona. Siiri varmasti tykkää, kun matkaseurana on komea nuori herra. Minustakin on kiva, kun ei tarvitse lähteä yksin reissuun. Saamme varmastikin videoitua ja valokuvattua molempien jellonien osuudet. Ihan ensimmäisinä emme luonnekuvaukseen ehtineet. Ainakin Maxigor MoonDust on jo ehtinyt luonnekuvauksessa käydä. Kustihan on myös Kiva -koirakansalainen. Näitä tuloksia on aina mukava kuulla! Mielenkiinnolla odotan tätä tapahtumaa. Sen suurempia ennakko-odotuksia ei ole, mennään vaan pitämään hauskaa ja katsomaan, mitä tuomarit pikku-Siirin luonteesta sanovat. Alman luonnekuvaustakin mietin, mutta kun näitä luonnekuvauspaikkoja on näin vähän tarjolla, katsoin tärkeämmäksi, että edes Siiri pääsee sinne. Alma taitaa myös olla vähän liian vanha ja viisas luonnekuvaukseen. Temperamenttikin laskee iän myötä. Ainostaan ampumisosuus Siirin osalta vähän mietityttää. Meillä koirat ovat tottuneet laukauksiin, kun liikumme paljon metsässä myös metsästysaikaan. Joskus taidamme osua liiankin lähelle esim. hirven metsästäjiä. Välillä saattaa joku haulikon laukaus kuulua ihan omassakin pihassa. Aikaisemmin koirat eivät ole olleet laukauksista, ilotulituksista, ukkosesta tai muista kovista äänistä moksiskaan. Alma on aina yhdistänyt laukaukset ruokaan. Kun hirvenmetsästysaikaan kuuluu laukaus, tarkoittaa se Almalle lihaa ja luita. Joskus about kuukausi sitten olin Siirin kanssa kahdestaan metsässä, kun jostakin aika läheltä (?) kuului laukaus. Yllättäen Siiri reagoi laukaukseen ja olisi selvästikin halunnut lähteä metsästä pois. Itse en tietenkään reagoinut tähän mitenkään, vaan jatkoin matkaani aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Siiri seurasi minua, mutta oli selvästi levoton. Saa nähdä, lähteekö Siiri luonnekuvauksessa laukauksia kuultuaan jolkottelemaan kotia kohti.
Siirin jalka on pikku hiljaa parantumassa. Yllättävän pitkän aikaa se vie. Siiriä on mahdotonta pitää täydellisessä levossa, joten nyt lastan poistamisen jälkeenkin Siiri on tassutellut pihassa ja tarhassa. Ja tietenkin uinut. Lenkkejä ei vielä ole tehty. Koska tassu ei ole enää niin kovin kipeä, Siiri ei aina malta ottaa iisisti vaan saa niitä ilohepuleita, jolloin juostaan sata lasissa pitkin pihaa, ja harjoitellaan aitajuoksua hyppäämällä mamman yli sama sata lasissa. Sitten taas tassussa tuntuu.... Suonenjoen näyttelyyn olen tainnut Siirin ilmoittaa, mutta ehkä Siiri pitää vielä saikkua. Katsellaan nyt.
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on ollut muutenkin. Tämä MM-rallisirkus. Me saamme seurata tätä tapahtumaa ihan aitiopaikalta, kun asumme tässä Mökkiperän EK:n varrella. Almalla ja Siirillä oli kova työrupeama, kun joutuivat 24 h ajan haukkumaan kaikki kisaturistit. "Rallihan" alkaa jo EK:ta edeltävänä iltana, kun kisaturistit etsivät yöpymis- ja katselupaikkaa. Alma on joskus ollut rallia katsomassakin. Tai paremminkin makkarakojuilla notkumassa. Ralliväki yleensä tykkää koirista ja jokainen haluaa tarjota "ihanalle nallekarhulle" jotain; makkaraa, sämpylää, pullaa. Almalla ei tietenkään ole mitään sitä vastaan. Tänä vuonna ralli jäi väliin. Koirat olivat tarhassa ja minä olin yövuoron jälkeen nukkumassa. Tai siis minä olin silmät kiinni sängyssä ja kuuntelin. Alma ja Siiri haukkuu. Ralliauto. Helikopteri. Alma ja Siiri haukkuu, ralliauto, helikopteri..... |
