CANZONEN KENNEL
TERVETULOA!
BLOGI
VIERASKIRJA
GALLERIA
Ladatut akut
Ei ole kerta, eikä kaksi, kun olen yrittänyt ottaa koirista kuvia ja kriittisellä hetkellä kamera sanoo PIIP, vaihda akut. Juuri silloin kun olisi saanut sen "täydellisen" kuvan.

Nyt on akut ladattu Siirin luonnekuvausta varten. Sekä tavallisen, että videokameran. Vieläkin harmittaa, kun Alman luonnetestistä ei ole muuta dokumenttia kuin luonnetestilomake. Olisi ollut tosi kiva jälkikäteen katsoa Alman reaktioita. Ja vähän myös yleisönkin reaktioita...

Siirikin on ladannut akkunsa sairausloman aikana. Siirillä kyllä virtaa riittää normaalistikin, mutta nyt selvästi on vähän ylimääräistä reservissä. Pientä liioittelua kaikessa tekemisessä. Oli ihan pakko ottaa muutama kuva pirteästä  Siiristä.

Etualalla Alma, takana oleva pyörremyrsky on Siiri

























Joskus Siiri on niin nimensä veroinen.
Tästä Siiri on saanut kennelnimensä (Curtis Kittyhawk-P40):


Totuuden nimessä täytyy sanoa, että kyllä Almakin on aika reipas:
Ja niin nätti

Joskus tulee tehtyä heräostoksia. Yksi päivä koirille ruokaa ostaessani kaupan ovensuussa oli hieno, keinonahkainen koiranpeti. Suuri. Eikä maksanut oikeastaan mitään. Jotain poistomyyntiä. En edes kehtaa sanoa, mitä se maksoi, jos vaikka joku on sellaisen täydellä hinnalla ostanut. En oikeastaan sellaista tarvinnut, mutta pitihän se ostaa kun melkein ilmaiseksi sai. Kotona tarjosin uutta hienoa petiä ensin Alman koemaattavaksi. Hyvä oli. Pehmeä ja mukava. Jätin pedin sitten Siirinkin kokeiltavaksi. Hetkeksi. Ei olisi pitänyt. Siiri ei pedillä makoillut, kun ei paljon makoile muutenkaan. Tällaiselta se sitten Siirin jäljitä näytti:



Mitä tästä opin? Hyvää ja kestävää ei edelleenkään saa halvalla.

<< Back Add New Comment
0 items total
Add New Comment
Name*
Subject*
Comment*
Please type the confirmation code you see on the image*
Reload image


TERVETULOA!
BLOGI
VIERASKIRJA
GALLERIA