|
Se, että sataa vettä ja on pimeää. Sekään ei ole kivaa, että olen taas kipeä. En tiedä mikä virus nyt iski. Edellisestä kerrasta onkin jo noin kuukausi aikaa. Taitaa olla niin, että sairastan nyt kaikki vuosien varrella sairastamatta jääneet flunssat.
Eilen se alkoi, nopeasti. Olin todella väsynyt, joka paikkaa kolotti, sitten alkoi kurkkukipu ja päänsärky. Tuosta vaan. Tänä aamuna olo oli ihan ok. Suorastaan hyvä. Hyvä niin, koska oli pakko lähteä ostamaan koirille ruokaa. Onhan noita nappuloita varalla, mutta olen viime aikoina yrittänyt pärjätä ilman niitä. Alma ja Siiri ovat saaneet nyt vajaan vuoden ajan pääosin raakaruokaa. En ole huomannut mitään eroa koirien voinnissa, turkissa tms., mutta uskon, että raakaruuasta ei ainakaan mitään haittaa ole. Kotiin tullessa olo ei sitten enää ollutkaan kovin kehuttava. Enää ei tarvitse pähkäillä, lähteäkö huomenna näyttelyyn, vai ei. Ei tarvitse.
Sairautta ja vanhuutta. Alman ihana emä, Wilma (11-v), on vanha ja väsynyt, sairaskin. Surullista. Wilmalla on vuosia takanaan paljon, enemmän kuin leoilla yleensä. Wilmalla on myös upeita jälkeläisiä. Enkä todellakaan tarkoita vain ulkomuotoa, vaikka monta komeaa ja kaunista jälkeläistä jo useammassa polvessa onkin. Hienoja luonteita. Rohkeita, avoimia, tasapainoisia leoja. Niin kuin Almakin. Wilma onkin ”syypää” siihen, että Alma meille tuli. Kun Alma-pentua mentiin aikoinaan katsomaan, en tiennyt, onko Alma ”hyvä” pentu. Reipas, touhukas ja rohkea tuo oli, mutta ulkonäöstä en osannut sanoa mitään, kun en ennen ollut leonbergin pentuja nähnyt. Mutta Wilmaan ihastuin. Wilma oli paitsi kaunis, niin myös avoin, ystävällinen ja hyvin itsevarman oloinen. Niinpä Alma tuli meille. Ja nappivalinta olikin. Sain paljon, paljon enemmän, kuin osasin odottaa. Upealle Wilma-mummolle toivon vielä niitä hyviäkin päiviä ja Sariannelle perheineen jaksamista hyvien ja huonojen päivien vaihdellessa. Se on raskasta, tiedän. Sarianne kyllä tietää, milloin aika on. Rakkauden tuomaa voimaa siihenkin hetkeen.
Viime aikoina on tullut muutenkin mietittyä tuota leonbergin elinikää. Alma, muutaman kuukauden päästä 6-vuotias, on nyt vähintääkin keski-ikäinen, vaikka eläisi leonbergiksi vanhaksikin. Jos Alman kohtalona on elää alle keski-iän, voi minä päivänä hyvänsä tulla jotain. Alma on nyt varmasti parhaimmillaan. Aikuinen, upea jellona. Vaikka kuinka liikuttaisiin, tehtäisiin mitä hyvänsä, fyysisesti tilanne ei varmasti tästä enää voi parantua, vaan suuren koiran ikääntyminen alkaa vääjäämättä. Luonteen osalta luulen parhaiden aikojen olevan edessä. Alma ei vielä ole puhunut, mutta osin se saattaa johtua siitä, että ei ole ollut mitään tähdellistä asiaa. Alma kun ei yleensäkään pikku asioista valita. Alma on ilokseni viime aikoina ollut jotenkin vaativampi. Työntänyt Siirin sumeilematta syrjään ja vaatinut huomiota ja rapsutusta. Töninyt kuonollaan, hypännyt vasten, huitonut tassullaan. Ihan oikein. Alma on sen kaiken ansainnut.
Alma ja Wilma-mamma
 |
