|
|
|  |
|
Aina ei voi pomppia. Ei edes Siiri. Varsinkin jos suurin osa päivästä kuluu unten mailla tai muuten vaan tavallista rauhallisimmissa merkeissä.
Tänään käytiin Siirin kanssa terveystutkimuksissa. Etukäteen vähän mietin, että josko Almankin sinne ottaisin mukaan, että saisi Almastakin sen verikokeen geenitutkimusta varten, mutta ehkä oli parempi että Alma jäi kotiin. Siinä aina hetki vierähtää, kun tutkitaan koko paketti. Odotellaan silmätippojen ja rauhoitus- ja herätysaineen vaikutusta. Otetaan ja kehitellään kuvia, ja sitten taas otetaan uusia kuvia. Joo. Oli ihan pakko ottaa rauhoitetusta Siiristä surkea kännykkäkamerakuva, Siirin kun näkee niin harvoin tässä tilassa. Niin suloinen. Niin hiljainen ja rauhallinen.....

Siirin painokin saatiin päivitettyä, 52 kg. Yllättävää, meidän pikku Siiri painaa ihan koiran verran. Tuollainen pikku koira. Siiri on pienempi kuin Alma. Matalampi, lyhyempi. Mutta onhan tuo Siiri Almaan verrattuna voimakkaampi. Alma on sekä ulkonäöltään että liikunnaltaan jotenkin hyvin elegantti, vahvasta luustostaan huolimatta. Siiristä taas tulee äkkiä mieleen sellainen tyyppi, joka käy kuntosalilla ja syö muutakin kun kaurapuuroa. Esimerkiksi broilerinsiipiä?
Siirin silmät todettiin terveiksi. Ei ole edes sitä Almalla toisessa silmässä olevaa ohuen ohutta PPM-rihmaa. Sitä ei näytä Alman kohdalla edes KoiraNetissä näkyvän, vaikka se silmätarkastuslomakkeeseen merkittiinkin. Kummallista. Siirin lonkka- ja kyynärnivelet todettiin eläinlääkärin suulla näteiksi. Suomeksi: Lonkat ei täydelliset A:t, mutta ei myöskään Ö:t. B:nä lähtivät, saa nähdä minkälaisena tulevat takaisin. Kyynärnivel-kuvat lähtivät puhtaina. Laitan tähän myös tuon lonkkakuvan, niin saa jokainen kotona arvostella:). B vai C? Minä olen sen B:n kannalla. Vai olisko sittenkin enempi C? Ei tiedä, kun ei tiedä, ja kun ei osaa. Ootellaan...

Otettiin Siiriltä se verinäytekin geenitutkimusta varten. Kun vihdoin oli lappuset täytettynä mukana. Ja minulla asenne kohdallaan (?). Helppoa se Siirin lomakkeen täyttö. Ei ole Siirillä vielä sairauksia tai vaivoja. Mutta taustalla on. Monenlaista. Puuttuu hampaita ja kiveksiä muun muassa. Ja sitten on vielä se viheliäinen perianaalifistelia. Kaikenlaista. Ei nyt kuitenkaan vielä kuopata tätä Alma-emääkään tyttärineen ennen aikojaan, vaikkei ne geenit virheettömiä olekaan. |
|
|
<< Back |
Add New Comment |
|
kuvahaste Meillä olisi teille kuvahaaste blogissamme!
http://ronjaleo.vuodatus.net/ |
|
heippa pitkästä aikaa Vai on sitä käyty tutkimuksissa. Minä en ymmärrä noista kuvista mitään. ihan hyviltä näyttävät, ei näytä olevan poikki yksikään luu :) Ei vaan - toivottavasti tulevat vaikka ainakin B:nä takaisin.
oikein leppoisia talvipäiviä teille! |
|
|
|
|
|