Taas tällaista ripeää toimintaa. Eihän siitä ole kahtakaan viikkoa kun saimme Ronjalta ja Katjalta kuvahaasteen, johon jo nyt vastaan.

Etsi blogistasi kaunein talvikuva, mikä on otettu koirasi ensimmäisenä tai toisena talvena. Laita se blogiisi ja kerro tunnelmia noilta ajoilta. Heitä kuvahaaste eteenpäin seuraaville viidelle koiralle, jolla on blogi.

Siirin kuva ensimmäiseltä tai toiselta talvelta. Kuva, joka on ollut blogissakin. Tämä kuva, jonka valitsin, on kyllä ollut blogissa, mutta katosi sitten blogin mukana. Jonnekin. Bittiavaruuteen. Ihan itse senkin sössin....

Tämä kuva on ollut esillä joka paikassa, nytkin sivujen aloitussivulla, mutta minä vaan tykkään tästä kuvasta. Se on jotenkin niin Siiriä. Tähän kuvaan liittyy niin paljon ja niin monenlaisia muistoja ja tunteita. Laidasta laitaan.

Tässä kuvassa Siiri on puolivuotias. Iloinen, tarmokas ja vauhdikas pentu. Pieni ja pörröinen. Siiri oli tässä vaiheessa mielestäni  tosi söpö pentu. Siiri kasvoi tasaisesti ja nätisti, ja oli suloinen pieni nallekarhu. Ei painanut huolet silloin Siiriä, kuten ei nytkään. Elämä oli, ja on edelleen kivaa. Tänä samaisena päivänä sain Siiristä monta hyvää kuvaa. Oli todella ihana, aurinkoinen kevätsää. Olimme Alman ja Siirin kanssa pienellä metsälenkillä, ja koiruudet nauttivat lumesta.  Enpä tiennyt näitä kuvia ottaessani, että vajaan viikon päästä selailen näitä samoja kuvia valitakseni jonkun niistä Siirin katoamisilmoitukseen.

Noin viikko tämän kuvan ottamisesta Alma ja Siiri katosivat illan suussa pihasta. Alma tuli myöhemmin illalla takaisin, mutta pikkuista Siiriä ei näkynyt. Illalla alkoi myös lumimyrsky. Jäljet hautautuivat lumeen ja kutsuhuudot katosivat tuuleen. Lumi tukki osin tiet. Kaksi unetonta yötä. Huolta ja pelkoa. Eksynyt jonnekin korpeen. Sudet vieneet ja syöneet. Päämäärätöntä autolla ajoa kymmeniä, ellei jopa satoja kilometrejä. Ruuan jättämistä moneen paikkaan. Kutsuhuutoja, viheltelyä, jotka tuuli vei. Myrskyn mentyä ruokintapaikkojen tarkistusta, jälkien etsintää.  Ja sitten ne löytyivät yhden ruokintapaikan läheltä. Siirin jäljet. Oli kulkenut pitkin ja poikin. Oli varmasti koko ajan jossain lähellä, mutta ei tullut luokse kutsuhuudoista huolimatta. Kunnes sitten jälkiä seuraamalla Siiri löytyi. Pieni koira kuusen alla tuijottaa epäuskoisena ja ryntää sitten syliin. Ei tarvinne sanoa enempää....

Vieläkin mieltä lämmittää se, miten paljon meille tarjottiin apua. Vapaaehtoisia etsijiä, etsijäkoiria. Kiitos teille kaikille!

Alma ei ole vieläkään kertonut koko tarinaa. Ensimmäinen versio on se, että Alma on lähtenyt pihasta esimerkiksi jäniksen tai hirven jäljille. Lujaa ja kauas. Siiri tietenkin seurasi emäänsä, kunnes ei enää jaksanut, eksyi. Sitten on se toinen versio. Pieni suloinen nallekarhu Siiri oli myös temperamenttinen ja jatkuvasti emänsä kimpussa oleva riiviö. Siis ihan oikea RIIVIÖ. Kiusankappale. Riesa. Alma yritti kestää. Alma sanoi kerran. Sanoi kaksi. Sanoi monta kertaa päivässä. Sanoi koko ajan. Kovempaa. Isommalla äänellä. Ei vaikutusta, tai korkeintaan hetkeksi. Joskus mitta tulee täyteen lempeällä ja pitkäpinnaisellakin. Joku ehkä puree, mutta ei Alma. Veisikö Alma pentunsa suureen metsään ja jättäisi sinne? Mokoman.

Varmastikin tästä kokemuksesta sisuuntuneena Siiri alkoi treenaamaan. Urheilemaan. Kasvattamaan lihaksia ja kuntoa. Enää ei Siiriä kyydistä jätetä.

Tämän kuvahaasteen on jo varmasti liki kaikki saaneet, mutta laitetaan silti eteenpäin. Joillekin ihan siksi, että vähän aktivoituisivat niiden kuulumistensa kertomisen suhteen, ja joillekin ihan muista syistä.

Eli kuvahaaste lähtee:
Siirin komealle serkkupojalle Sulolle
Siirin kauniille serkkutytöille Ronjalle ja Jaffalle
Jitalle, joka myös on jotain sukua Almalle ja Siirille, ja josta varmasti on Pohjois-Karjalan maisemissa otettuja kauniita talvisia kuvia,
sekä
Lukelle, jolle aina sattuu ja tapahtuu, syystä tai toisesta......