|
Taas voi toistaa itseään – kiirettä pitää, vaikkei mitään tapahdukaan.
”Kiireen” syy on tietenkin loma. Loogista? Loman alussa näytti vähän siltä, että voisin antaa sellaisen pitkäaikaisen sääennusteen. Sääennusteen tekemiseen en tarvitse sammakoita, saati vuosikausien tarkkaa seurantaa sään suhteen. Sää näytti selkeästi vaihtelevan työ- ja vapaa/lomapäivieni mukaan. Jos olen lomalla tai vapaalla, sataa jostain ja ihan vaikka mitä. Lämpötila onneksi näin kesäaikaan pysyy yleensä plussan puolella. Työpäiville osuu sitten ne aurinkoiset säät. Ei vaan, on niitä hyviäkin päiviä loma-aikaan osunut, koirien mielestä ehkä vähän liiankin kuumia. Eikä sen nyt niin väliä, paistaako vai sataako, pääasia että saa nauttia aikatauluttomista päivistä.
Vähän toisenlaisissa merkeissähän tämä lomaa kuluu kuin alunperin oli suunniteltu. Näihin aikoihin aika voisi kulua myös Siirin ja pentujen kanssa pentulaatikossa. Mut kun ei. Ei täällä silti mikään maansuru ole vallinnut. Elämä on, ja sellaista sattuu. Ja kun usein sattuu, niin tokihan siihen tottuukin. Loppujen lopuksi vähällähän minä olen näiden epäonnistuneiden pentusuunnitelmien suhteen päässyt. Jokunen päivä on vierähtänyt, jokunen euro on kulunut ja jokunen kilometri on tullut ajeltua, mutta se on vielä pientä. Toista se on niillä, jotka lähtevät narttunsa kanssa ulkomaille riiuureissulle tai tuovat pakastespermaa. Ja ennen sitä on tietenkin panostettu näyttelyihin niin koti-, kuin mahdollisesti ulkomailla, reissattu, luotu suhteita, käytetty lukemattomia tunteja kaikenlaiseen esityöhön jne. Jos kaiken tämän jälkeen lopputulos on puhdas nolla, niin onhan se pettymys varmasti ihan valtava. Olen sen varmasti aiemminkin maininnut, että tärkeintä näiden koirien kanssa eläessä on tämä mutkaton arkielämä. Alma ja Siiri ovat upeita luonteiltaan, tähän saakka olleet terveitäkin, ja arki on niin helppoa näiden nallukoiden kanssa. Mitä muuta sitä voisi toivoa tai edellyttää? Kaikki sen päälle tuleva – näyttelymenestys, pennut ym. - on sitten jo ekstraa, jota joko saa tai sitten ei. Tämä kevään pentusuunnitelmahan oli vähän sellainen ex-tempore juttu. Alunperin tarkoitus oli käydä Siirin kanssa muutamissa näyttelyissä, ehkä luonnetestissä, ja ennen kaikkea antaa neidon aikuistua kunnolla ennen mahdollisia pentusuunnitelmia. Joku on niitä Siirin tulevaisuuden suunnitelmiakin kysellyt. Aika näyttää mitä sillä saralla tapahtuu. Jos kotisivuille ilmestyy kuvia pennuista, voi olla että meille on pentuja jostain tupsahtanut, tai sitten olen siirtynyt virtuaalikennelin pyörittämiseen, miltä tämä touhu kieltämättä nytkin joskus tuntuu. Kiitos silti kaikille täällä blogissakin kommentoineille! Jos minun sanomiseni/kirjoittamiseni jonkun mieltä on lämmittänyt, niin minun pitää sanoa, että minua ilahduttaa se, että näissä leopiireissä on ihania ihmisiä, joilta aina riittää kauniita sanoja, kannustuksia ja myötäelämistä kaikissa elämän eteen tuomissa kiemuroissa, etenkin, kun jokaisella varmasti on myös ne omat huolensa ja murheensa. Toisten kohdalle sitä surua ja murhetta osuu vielä kohtuuttoman paljon.
Surua. 17.5. Siirin ja Lilon Repa-isä (Kinglords Mr Hornet) nukkui pois vähän yli 9-vuotiaana. Ihana punainen leijonaherra hienosta ja tasaisesta pentueesta. Taas tuli todettua, että koskaan ei pitäisi siirtää huomiseen mitään, minkä voi tehdä jo tänään. Vuosi sitten kesällä ajattelin kutsuttaa itseni ja Siirin Repan perheen luo kylään. Koiruudet eivät ehkä olisi paljon perustaneet isä-tytär tapaamisesta, mutta itselle olisi ollut kiva nähdä isä ja tytär kerran yhdessä. Ottaa joku valokuvakin siitä muistoksi. Sitten Siiri loukkasi jalkansa ja kaikenlaiset reissut jäivät väliin.....
Alma ja Repa:
Repalle kiitos tästä ihanasta tössöttäjä-Siiristä!
Tuossa edellisessä postauksessa taisin ihan nimeltä mainita kaksi upeaa jellonaurosta – Simon ja Elmon. Kiitos Katjalle ja Mallulle kiitoksista, mutta minun mielipiteeni on aika vähäpätöinen niiden ulkomuototuomarien rinnalla, jotka ovat nämä pojat upeiksi havainneet. Tai itse asiassa olenhan minäkin ulkomuototuomari, tosin vain hetken, huomenna match showssa. Odotettavissa on maretkärdimaista tiukkaa linjaa. Tai sitten ei. Olen kuullut, että joissakin match showssa, joissa on paikallisia metsästyskoiravalioita, voi tuomarin ”väärä” valinta aiheuttaa liki kylätappelun puukkoine ja puntareineen. Saas nähdä. Seurailkaahan torstain iltapäivälehtien lööppejä.
Siirin piti osallistua Jämsän ryhmänäyttelyyn viime sunnuntaina, mutta jäi sitten sekin väliin. Viikon loppupuolella oli niin paljon kaikkea muuta puuhaa, että jäi neidon pesut ja puunaukset tekemättä. Siiriä se tuskin harmitti. Näyttelypäivä vierähti sitten kahteen otteeseen tehdyllä metsälenkillä. Siirin kyseessä ollen se tarkoittaa paitsi metsässä kirmaamista, niin myös jokaisessa ojassa, lammikossa, lätäkössä ”uimista”. Veden määrällä, värillä tai hajulla ei ole väliä. Sen päälle pitää vielä kotonakin uida ainakin kolme kertaa päivässä. Uinnin virkistämänä voikin sitten kirmata tiheän kuusikon/ruusupuskan läpi vaikka pellolle myyrän pesiä etsimään. Ihan oikeesti, miten tällaista elämää viettävän koiran voi työssä käyvä ihminen pitää jotenkin edustuskelpoisena? Jokaisen metsälenkin ja siihen liittyvän suo-ojassa rymyämisen jälkeen koira pitäisi pestä, kuivata ja harjata. Sen jälkeen koiruus menee oikeasti uimaan ja sen jälkeen pitäisi taas kuivata ja harjata. Näistä hoitotoimenpiteistä suivaantuneena koiruus ihan varmasti menee johonkin maansiirtotöihin. Taas pesu, kuivaus ja harjaus. Turkin kuivaaminen on se viimeinen pisara, minkä aiheuttama kuumuus ajaa koiran taatusti johonkin nesteeseen vilvoittelemaan. Sen takia meillä ei turkkeja kuivata muulloin kuin talvella pesun jälkeen. Onneksi Almalla ja Siirillä ei ole ollut mitään iho-ongelmia. Entä jos ei päästäisi koiria vapaana kirmaamaan, kieltäisi lätäköissä lotraamisen, kaivamisen ja kaiken muunkin kivan? Ei taida sopia meille. En tiedä, mutta luulen, että yksi syy Alman ja Siirin tyytyväisiltä ja tasapainoisilta vaikuttaviin olemuksiin on se, että ne saavat viettää omanlaistaan koiranelämää, olkoonkin, että omistajaa ei aina naurata. Ainakaan kovin paljon, tai ihan heti.
Viikonloppuna olisi ohjelmassa kaksi näyttelyä, Tuuri ja Orivesi. Josko niihin tai ainakin jompaan kumpaan pääsisimme. Samaan aikaan on myös koirauinnin SM-kisat. Se olisi varmasti ollut kiva kokemus. Minulta jotenkin meni koko tapahtuma ohi, kun elin näissä pennuntuoksuisissa pilvilinnoissa. Onnea ja menestystä kaikille SM-kisaan osallistuville jellonille!
Tähän loppuun sopii hyvin vanha kuva Almasta. Siitä saa jonkinlaisen käsityksen siitä, miltä näyttelyssä turkki puunattuna esiintyvä valio voi arkena harrastustensa jälkeen näyttää. Etenkin kaikkien pennun hankintaa suunnittelevien kannattaa harkita vielä kerran, tai kaksi.
Tahdotko mut tosiaan......
|
