Asun perheeni kanssa maaseudun rauhassa, Petäjävedellä, noin 30 km Jyväskylästä länteen. Euroja koiranmuonaan, ja vähän muuhunkin, käyn hankkimassa sairaalassa säännöllisen epäsäännöllisessä kolmivuorotyössä. Kolmivuorotyö runsaine viikonlopputöineen rajoittaa monella lailla tätä koiraharrastustakin, esim. näyttelyissä käymme harvakseltaan. Koiria olen harrastanut noin 30 vuotta. Ensimmäinen koirani oli collie, jonka kanssa harrastin pk-lajeja ja vähän myös näyttelyitä. 90-luvun vaihteessa perheeseen piti saada suuri, karvainen, lempeä, monipuolinen perhekoira. Pitkän odottelun ja etsinnän jälkeen kotiimme tuli ihana berninarttu, joka töhvelsi kanssamme 12-vuotiaaksi.
1994 sain kennelnimen Canzonen. Suureksi surukseni, monista hyvistä yrityksistä huolimatta, bernimme ei saanut yhtään jälkeläistä. Bernin seuraneitinä meillä oli myös landseernarttu. 2004 bernimummon nukuttua pois en voinut enää ottaa uutta berniä - odotuksia oli aivan liikaa. Niinpä meille tassutteli lempeä leijona, Leonberginkoira Jellonaaman Aamukampa, Alma, pääsiäisenä 2004. Valintaa ei ole tarvinnut katua!
Syyskuussa 2007 syntyi Alman ainoaksi jäänyt pentue; kaksi tomeraa tyttöä.
Tästä pentueesta jäi kotiin reipas ja aina iloinen Siiri (Canzonen Kittyhawk).
Pihapiirissä hirnuu myös kaksi heppaa: suomenhevosruuna Poku ja shettisori Tauski.
PÄIVITETTY 3.11.2009
.jpg)
